Tertun tarinoita

Olen jälleen selvinnyt yhdestä migreenistä elävien kirjoihin. Lääkkeillä tuo sujuisi joutuisammin, mutta en ollut saamaani reseptiä lunastanut apteekista ja tänään sitten jysähti päänsärky. Eihän tuolla mitkään apteekit ole auki sunnuntai-iltapäivisin! Ei auttanut kun vaikertaa, torkkua ja yrjöillä. Kahdentoista kärsimyksen tunnin jälkeen puhalsin jälleen pönttöön ja kas - särky loppui siihen paikkaan. En ymmärrä migreenin logiikkaa, en ymmärrä mistä se tulee tai miksi se loppuu yhtäkkiä. No, sama kaikki koska olen tolpillani. Ja sunnuntaikin meni siinä sivussa rattoisasti. Huomenna kipaisen apteekkiin täydentämään lääkekaapin valikoiman asiaankuuluvaksi.

Pitäisköhän jonkun laatia muuten sellainen "Facebook-audit"? Tiedättekö AUDIT-kyselyn jota mm. neuvolassa tehdään ja muillakin vastaanotoilla koskien alkoholinkäyttöä? Olisi ehkä tarpeen tarkistaa oma riippuvuutensa tuohon Facebook-palveluun. Puolisko pyysi ulos lähtiessään laittamaan saunan lämpiämään "yhdeksäksi" ja huomasin juuri äsken juuttuneeni facebookkaamaan ja kello on jo nyt lähes yhdeksän. Hipsin äkkiä vääntämään kiukaan päälle tuntien samalla tunnontuskia. Jos facebookauditissa kysytään, vaikkapa kohdassa 5 "kuinka usein asioita jää tekemättä bookkaamisen takia?" joutuisin ottamaan maksimipisteet "päivittäin". Ja kysymyksessä 9 "kuinka usein tunsit syyllisyyttä bookkaamisen takia?" vastaan usein. Tietenkin pisteitä ropisee myös kohdasta 12 "onko joku läheisesi huomauttanut facebookin käytöstä?" vastauksella "on, viimeisen vuoden aikana". Puhumattakaan sitten bookkaamisen kertamääristä ja tiheydestä. Huh huh, taidan olla toivoton tapaus! Se vaan tuo tähän kotiäidin arkeen edes vähän vaihtelevuutta ja kokemuksen siitä että on aikuiskontakteja. Joskus muuten kyllä ärsyttää koko facebook, enhän edes näe suurinta osaa nk. ystävistäni livenä lähes koskaan. Ehkä aavistuksen - tai aika paljonkin - teennäistä touhua. Usein siltä ei kuitenkaan tunnu, sitäpaitsi yksi tai pari surkuhupaista testiä piristää aina päivää. Joten jos ei kellään ole painavampia argumentteja jatkan facebookkaamista edelleen. Täytyyhän sitä jotain paheita ihmisellä olla!

Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja tämä rouva se vaan istuu koneella. Oikeasti ei istu, tulin vain päivittämään kuulumiset (jos näitä kukaan muukaan tällaisena päivänä lukee!). Kävi nimittäin niin hauskasti, että olen tällä hetkellä kaksin Kolmosen kanssa. Esikoinen lähti Naantaliin, keskimmäinen isin kanssa "töihin" joten jäljelle jäimme vain minä ja vauveli. Tämä on otsikon mukaisesti ihan kuin lomaa, vaikkei nyt oikeasti koko päivää vapaata olekaan.

Oikeaa lomaa pidän parin viikon päästä. Muutama päivä sitten alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuu päälle puhumattakaan tekemättömistä kotihommista. Muutenkin vapaa-aika on ollut todella vähissä. Ja kun ei Puolisko ole pitänyt edes isyyslomia, niin pohdittuani totesin KOVAAN ääneen että äiti tarvitsee pikaisesti lomaa. Ja sehän järjestyi, joten sitä odotellessa!

Lomapuuhaksi järjestin itselleni tekemistä, vaikkei aika pitkäksi taida muutenkaan käydä..

Huusin huutonetistä tällaisen hyllynropposen. Älkää nyt pyörtyilkö siellä. Täytyy laittaa sitä "vähän" ja antaa sille uusi tarkoitus. Idea on syntynyt, vain toteutus puuttuu. Tänään lähden huutoani noutamaan. Laitan kuvan rotiskosta sitten, kun se on uudestisyntynyt!

Nyt täytyy levittää vähän aurinkovoidetta ja siirtyä takapihalle auringonottoon. Ensi kertaan!

Eilen tulin yllätetyksi. Kesästressi kera lastenhoitouupumuksen kaatoi rouvan ihan odottamatta. Aamulla kaikki oli vielä hyvin: ensimmäisen oikean hellepäivän kunniaksi vein perheen pienimmät uimaan. Aurinko väsytti lapset ja äidinkin, mutta kuinkas kävikään kotiin tultuamme: uni olisi maistunut äidille paremmin kuin hyvin, mutta lapsille ei. Saatiin sellainen näytelmä aikaiseksi että oksat pois. Lopulta vaivuin epätoivoon ja jaksoin enää miettiä miten selviän puoliskon kotiin saapumiseen asti. Nyt sen tiedän: en kovin mallikkaasti, mutta selvittiin kuitenkin.

Perhepalaverin jälkeen lopputuloksena sovimme lomatauon äidille vielä heinäkuun aikana. Kauas en voi lähteä, sillä Kolmonen tarvitsee vielä äidinmaitoa päivän aikana. Lomaa kuitenkin kodin ja lasten pyörityksestä, vaikkapa shoppailukierrosta, kahvittelua, kirjastoa ja muita "omia asioita" joita ei liiemmin ole viime aikoina ollut. Odotan jo innolla lomaviikkoani, täytyy sitten raportoida siitä tarkasti kun se joskus päälle pukkaa!

Kesästressin havaitsin tänään. Se tietenkin edesauttoi eilistä uupumuskohtausta. "Normipäivänä" (=sadetta, tuulta, harmautta, kalseutta..) on jotenkin helppo vain olla ja möllötellä, ilman sen kummempaa ohjelmaa tai tavoitteita. Kun aurinko sitten viimein alkaa mollottaa niin tulee jotenkin sellainen olo, että nyt pitää lähteä rannalle, ottaa aurinkoa, nauttia ja elää kun kerrankin on kaunista! Suomen suvi kun on niin lyhyt! Eli kauhiat suorituspaineet! Ja kun on jo pidemmän aikaa nuutunut kotiäitinä ja yhtäkkiä pitäisikin olla niin hehkeää ja innostunutta kesäihmistä.. niin alkaa oikein tosissaan ahistaa! Tajutessani tämän ahdistus helpotti ja olen nyt antanut itselleni luvan olla vaikka sisällä sohvalla löhöilemässä jos huvittaa - vaikka ulkolämpö olisi +30 astetta ja aurinko paistaisi taivaan täydeltä ja linnut laulais ja kaikki heräisivät kesän ihanuuteen! Minä tyttö se vaan möllöttelen neljän seinän sisällä jos huvittaa enkä edes kurkkaa aurinkoa päin jos ei huvita. Nih. Sellanen kapina meillä tänään.

Mutta menkää nyt ihmiset ulos sieltä lukemasta kaiken maailman blogihömpötyksiä, on niin kaunis ilmakin!

Olen nopea innostumaan. Kyllästymisestä en tässä yhteydessä puhu mitään.. Tänään kehittelin itselleni uuden harrastuksen. Tai oikeastaan se liittyy tähän kuntoiluinnostukseen jota on ollut ilmassa jo pitkään. Päätin aloittaa harjoittelun mini-thriathlonia varten. Se tarkoittaa siis 250m uintia + 20km pyöräily + 5km juoksu-rupeamaa. Ei taida vielä edes tuo 5km mennä kokonaan juosten, mutta ei tavoite liian kaukana ole. Eilen kuutonen meni mukavasti hölkkäillen, väittäisin että 3/4 matkasta hölkättiin T:n kanssa ja 1/4 käveltiin.

Polkupyöräni on huonossa hapessa. Pyörärahatkin tuhlasin jo etelänmatkaan. Mini-thriatholinilla pitäisi kai olla joku myy vempele kuin mummis? Aikeissa oli ostaa Africabike (http://www.system1.fi/template.php?yksikko=systemone&sivu=pyorat&alasivu=kona&alasivu_taso_2=africa_bike&catID=142&prodID=501) mutta tähän tarkoitukseen se ei sovi. Harkitsen siis vielä. Tuo afrikkapyörä näyttää kyllä tosi mukavalta ja kätevältä arkikäytössä.

Vielä siihen kuntoiluun palatakseni: sanoinkuvaamattoman hyvä fiilis käydä juoksentelemassa tuolla metsikössä ja samalla vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa! Kotiin palattuaan on kuin uusi ihminen. Lisää omaa aikaa tahtoo hän!

Itsesensuuri iski jälleen kovalla kädellä. Olin aloittanut blogini kirjoittamisen jo pari päivää sitten. Päätin kuitenkin poistaa masentavat ajatukseni, koota itseni ja aloittaa alusta. Kas, netissä kun tuo alusta aloittaminen käy hupsista hei vaan yhdellä napin painalluksella. Tai no, muutamalla. Tosi elämässä alusta aloittaminen on ainakin omana kokemuksenani niin sanotusti "hard work". Alusta olen aloittanut kerran, pieniä loppuja ja alkuja on tietenkin useampia.

Se oli sitten juhannus joka tuli ja meni. Omalla kohdallani se on tarkoittanut rentoutumista, saunomista, hyvää ruokaa ja aikaa itselle & läheisille. On ollut myös aikaa miettiä asioita ja ihme kyllä myös keskustella tuon toisen puoliskon kanssa. Jälleen kerran on tullut todettua, että viinanjuonti vie montaa miestä kuin sikaa narussa. Ei siis omakohtaisesti, mutta ystäväpiirissä. Syitä on varmaan monia, mutta usein siitä kärsivät juuri ne joiden ei pitäisi joutua kärsimään: lapset, tyttöystävät, vaimot jne. Ei kai siinä sen enempää moralisoitavaa: onneksi nykypäivänä suomalaisella naisella  on oikeus valita seuralaisensa itse (olipas tyhmä klisee, tietenkään kaikilla ei oikeasti ole. puhun kuitenkin ystäväpiiristäni.) ja vapaus elää elämänsä omalla tavallaan. Mikä noita meidän miehiä vaan vaivaa, että pitää kiskoa sitä viinaa silloinkin kun kerrankin asiat olis hyvin? Tähän alkoasiaan tulen palaamaan vielä, siitä kun on kaikennäköistä kokemusta kertynyt elämän varrella.

Kriiseistä puheenollen. Kaikilla muillakin tuntuu olevan isompaa tai pienempää kriisiä meneillään, joten päätin minäkin kantaa korteni kekoon. Olen viihtynyt kotiäidin roolissani oikein erinomaisen hyvin, mutta viime aikoina olen huomannut oireilevani pientä identiteettikriisiä. Se liittyy varmasti siihen, että työminäni on hiljalleen oikeastaan täysin hiipunut kuten myös työkaverisuhteet. Tai siis ovat ne tietenkin olemassa mutta de-aktivoituina. Ja lähinnä näistä tekijöistä johtuen on tullut olo, etten enää tiedä kuka olen ja mitä merkitystä mulla tässä touhussa varsinaisesti on. No on joo, iso merkitys tietysti lapsilleni, mutta ehkä siinä onkin ollut se yksi probleema kun hukkuu tähän arkeen ja lasten vaatimuksiin unohtaen itsensä. MINÄKIN OLEN IHMINEN! GRRH! Tämä itse rakentamani kriisiytyminen alkoikin sitten laueta heti pari päivää myöhemmin. Tänään tunnen itseni ihan ihmiseksi, hyväntuuliseksi, onnelliseksi ja hoidetuksi. Suuri tekijä oli kampaajani, joka ihanasti värjäsi hiukseni, tasoitti harottavat latvat ja kehui vielä kaupanpäälle virkeää olemustani. Oodi pinnallisuudelle, terveiset kampaajalle! Kriisi on selätetty (tältä erää).

Tähän loppuun YUP:n biisi

"Minäminäminä. Minäminäminäminä. Minäminäminä.." Voit käydä kuuntelemassa sen vaikka kirjastossa. Minä en osaa sitä tähän liittää :)